Perhe - Lifestyle - Koti

PUOLIVUOTIAS!

| On
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2017

Meidän pikkuinen Omppu on jo puolivuotias! Siis puoli vuotta, 6 kuukautta, puolet kokonaisesta vuodesta. Nyt kyllä täytyy kliseisesti todeta, että mihin tämä aika oikein katoaa. Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, kun sain pienen nyytin ensi kertaa syliini. Toisaalta taas, kuin ilman häntä emme olisi koskaan eläneetkään. Joka tapauksessa, tämä mennyt puoli vuotta on ollut varmasti elämämme onnellisinta aikaa.

Puolessa vuodessa pienestä ruttuisesta mytystä on kehittynyt nauravainen ja eläväinen pieni neiti. Meillä nauretaan, tehdään hampaita, kääntyillään, syödään soseita ja leikitään niin tomerasti jo leluilla. Välillä myös muristaan, purraan, kiljutaan ja kylvyssä polskitaan vettä niin, että pestyä tulee neidin lisäksi myös äiti ja isi. Iso kasa vaatteitakin on jäänyt jo pieneksi, kun kasvupyrähdyksiä on otettu yksi jos toinenkin.  

Meidän arkipäivät koostuvat leikeistä, ulkoilusta, unista, hassuttelusta, laulusta ja ympäri kotia köpöttelystä. Yhtään ei huvittaisi kyllä olla paikallaan, vaan käsky käy heti jos äiti huolimattomasti istahtaa hetkeksi sohvalle. Päivän kohokohta on ehdottomasti isin kotiintulo ja silloin heitetään ilmoille sellainen hymy, että oksat pois! Päivisin nukutaan vaihtelevasti 3-4 päikkärit ja kestoltaan ne yleensä ovat sen aikaisemminkin mainitut puoli tuntia. Toki joinakin päivinä, ja varsinkin nyt ulkoilman viilennyttyä, saattaa uni jatkua vielä sen puolen tunnin jälkeenkin. 

Omppu on kyllä niin kiltti ja ihana tyttö, että ei paremmasta väliä. Osa minusta toivoisi hänen pysyvän aina tällaisena pikkuneitinä, mutta toisaalta en myöskään malttaisi odottaa, millainen persoona hänestä vielä iän myötä kehittyykään. Jos joskus itseä jokin asia harmittaa tai painaa mieltä niin ei tarvitse kyllä kovin pitkää hetkeä katsella tuota tyttöä, kun muistaa taas sen, mikä tässä elämässä onkaan oikeasti tärkeää ja minkä murehtiminen suuressa mittakaavassa aivan täysin toissijaista.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti