PUOLIVUOTIAS!

Meidän pikkuinen Omppu on jo puolivuotias! Siis puoli vuotta, 6 kuukautta, puolet kokonaisesta vuodesta. Nyt kyllä täytyy kliseisesti todeta, että mihin tämä aika oikein katoaa. Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, kun sain pienen nyytin ensi kertaa syliini. Toisaalta taas, kuin ilman häntä emme olisi koskaan eläneetkään. Joka tapauksessa, tämä mennyt puoli vuotta on ollut varmasti elämämme onnellisinta aikaa.

Puolessa vuodessa pienestä ruttuisesta mytystä on kehittynyt nauravainen ja eläväinen pieni neiti. Meillä nauretaan, tehdään hampaita, kääntyillään, syödään soseita ja leikitään niin tomerasti jo leluilla. Välillä myös muristaan, purraan, kiljutaan ja kylvyssä polskitaan vettä niin, että pestyä tulee neidin lisäksi myös äiti ja isi. Iso kasa vaatteitakin on jäänyt jo pieneksi, kun kasvupyrähdyksiä on otettu yksi jos toinenkin.  

Meidän arkipäivät koostuvat leikeistä, ulkoilusta, unista, hassuttelusta, laulusta ja ympäri kotia köpöttelystä. Yhtään ei huvittaisi kyllä olla paikallaan, vaan käsky käy heti jos äiti huolimattomasti istahtaa hetkeksi sohvalle. Päivän kohokohta on ehdottomasti isin kotiintulo ja silloin heitetään ilmoille sellainen hymy, että oksat pois! Päivisin nukutaan vaihtelevasti 3-4 päikkärit ja kestoltaan ne yleensä ovat sen aikaisemminkin mainitut puoli tuntia. Toki joinakin päivinä, ja varsinkin nyt ulkoilman viilennyttyä, saattaa uni jatkua vielä sen puolen tunnin jälkeenkin. 

Omppu on kyllä niin kiltti ja ihana tyttö, että ei paremmasta väliä. Osa minusta toivoisi hänen pysyvän aina tällaisena pikkuneitinä, mutta toisaalta en myöskään malttaisi odottaa, millainen persoona hänestä vielä iän myötä kehittyykään. Jos joskus itseä jokin asia harmittaa tai painaa mieltä niin ei tarvitse kyllä kovin pitkää hetkeä katsella tuota tyttöä, kun muistaa taas sen, mikä tässä elämässä onkaan oikeasti tärkeää ja minkä murehtiminen suuressa mittakaavassa aivan täysin toissijaista.

OMAA AIKAA, KIITOS!

Aika määrittää elämäämme hyvin paljon halusimme sitä tai emme. On työaikaa, vapaa-aikaa, nukkumaanmenoaikaa, ruoka-aikaa, parisuhdeaikaa ja oma aikaa. Eri elämäntilanteissa aika voi olla erilaista, mutta harvoin (jos koskaan) siitä kuitenkaan pääsee kokonaan eroon. Aika voi olla ihanaa ja odotettua tai ajoittain jopa raskasta, jolloin toivoo ajan olevan jo pian ohitse. 

Kuva: Lauren Mancke.

Äidiksi tulemisen myötä, kuten toki varmasti muissakin elämää muuttavissa asioissa, aika on taas ollut enemmän läsnä arjessa. Tai lähinnä ehkä sen puute. Ensimmäisten kuukausien aikana esikoisen syntymän jälkeen oli tämän äidin ainut oma aika ehkä se päivittäinen suihkussa käynti. Kuinka ihanaa olikaan olla kymmenen minuuttia rauhassa, ilman vauvan vaatimuksia ja sen saman pienen nappisilmän vaativia katseita. Ajan kuluessa tuo oma aika piteni ja pian jo hurautinkin autolla lähi-Prisman pihaan. Se oli taas se sama kymmenen minuuttia ja autoon oli pakattu lähes viikon ruokaostokset. Aika tehokasta, ajattelin. 

Kuukaudet kuluivat ja oman ajan tarve lisääntyi. Seuraavaksi varasin kampaaja-ajan ja nyt istuinkin jo neljä kokonaista tuntia toisessa kädessä sisustuslehti ja toisessa suklaanmakuinen latte. Ei makeaa mahan täydeltä kuitenkaan, neljään tuntiin mahtui myös oman ajan katkeaminen, kun vauva saapui ruoka-aikaan paikalle. Pitäähän pienen syödä. Hiuksista tuli kuitenkin oikein kivat, ja se jos mikä tuo piristystä tämän ainaisen verkkari-/mutsinuttura-arjen keskelle. 

Nyt ollaan kuitenkin jo päästy siihen pisteeseen, että omaa aikaa on tällä äidillä kaksi kertaa viikossa treenien muodossa, joka toisen illan vapautus Ompun nukuttamisesta (tämä on sitä parasta blogiaikaa, someaikaa, telkkuaikaa, sohvallamakoiluaikaa...you name it) sekä tietysti muut meidän arkeen mahtuvat omat ostos- ja asioidenhoitoreissut. Treeni on ollut itselleni ehdottomasti sitä parasta omaa aikaa, sillä silloin ei ehdi miettiä lainkaan kuinka kotona pärjätään. Ja täällä pärjätään siis aivan loistavasti aina, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta me äidit, niin kuin tiedät. Vasta kun sitä omaa aikaa on saanut, on sitä huomannut kovasti kaipaavan. Mieli on sen jälkeen niin paljon kirkkaampi ja jaksaa ihan eri tavalla touhuta taas arjessa. Ja ennen kaikkea jaksaa olla se paras äiti ja puoliso, minkä nämä kotona asuvat rakkaat tietysti ansaitsevatkin. 

Miten sinä vietät omaa aikaasi?

KOLME SISUSTUKSEN ARKKIVIHOLLISTA

Joko tiesit, että sisustaminen on I-H-A-N-A-A? Meidän perheen naisiin on kaikkiin tarttunut tämä sama salakavala tauti. Mitä äiti edellä, sitä tyttäret perässä. Miehet ovat kuitenkin syystä tai toisesta välttyneet tältä tartunnalta ja säästäneetkin ehkä siinä samalla muutaman roposen. Kotonamme käydään aviomiehen kanssa keskustelua mm. ilmalämpöpumpun hankinnasta ja olenkin valmis myöntymään siihen heti, kun niistä tehdään joko näkymättömiä tai esimerkiksi Aallon muotoilua mukailevia. Kuinka moni muu siellä ruudun toisella puolella kärsii mieluummin kesällä paahtavasta kuumuudesta sisällä, kuin katselee sitä vekotinta SEKÄ kodin sisä- että ulkopuolella? Olen varmasti ihana puoliso, tiedän. Mutta voin puolustautua sillä, että monessa muussa asiassa minut saa kyllä helpostikin innostumaan ja lähtemään mukaan perheemme mukavuutta parantamaan. Ja minut hyvin tuntevat kyllä tietävät sen, että tilanteen niin vaatiessa ajattelen muita aina ennen itseäni. Puolisoiden väliset näkemyserot ovat kuitenkin sisustushaasteista niitä pienimpiä ja tarkoitus oli tässä postauksessa pureutua niihin oikeasti olemassa oleviin ongelmiin. Volá!

1. Vauva tuli taloon

Pienen nyytin saapuminen kotiin saa koko tähänastisen sisustuksen sekaisin. Pari ensimmäistä kuukautta tuijottaisi mieluiten vain tuhisevaa kääröä, ja tämä jos mikä saa unohtamaan sen, miltä kodin seinien sisäpuolella näyttää. Puhumattakaan siitä, että olisi pienintäkään kiinnostusta pohtia uusia sisustuskuvioita olo- tai yhtään mihinkään huoneeseen. Kun uusi perheenjäsen on tullut tutuksi ja elämä alkaa pikkuhiljaa palautua takaisin tavalliseen arkeen (mihin se ei kyllä ikinä enää palaa), on kotiin ilmestynyt sillä aikaa valtavat määrät värikkäitä leluja sekä yhtä sun toista härpäkettä aina leikkimatosta sitteriin. Kuinka tärkeitä ne pikkuiselle tietysti ovatkin, äidin sisustussilmän ne saavat ajoittain kuitenkin karsastamaan. Tätä vaihetta seuraa mitä luultavimmin se, kun äidin pieni sisustusassistentti oppii liikkumaan. Uskoisin, että silloin kannattaa kaikki itselle vähänkään tunteita herättävät maljakot ja kynttilät sijoittaa ainakin metrin korkeuteen ja mieluiten siitä reilustikin ylöspäin.

2. Kotiäidin varallisuus

Tai ehkä ennemminkin varattomuus. Raha-asiat taitavat olla aikamoinen tabu niin sosiaalisessa mediassa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin, mutta ei liene kenellekkään epäselvää, että eihän tämä kotiäitiys mikään vaurauden kartuttamisen aikakausi ole. Aineetonta vaurautta se kyllä kartuttaa sitten senkin edestä, mutta sillä ei valitettavasti sydämen sopukoita lukuunottamatta sisusteta kovin kauniisti. Rahapussin nyörit on nykäistävä sisustushankintojen kohdalla tiukalle, mikäli haluaa selvitä tästä vauvavuodesta myös raha-asioiden suhteen kunniallisesti. Jos vuosi tai pari tuntuu kuitenkin aivan liian pitkältä ajalta olla toteuttamatta ihania sisustusunelmia, kannatan tarjoushaukkailua tai ainakin tarkoin harkittua. 

3. Unelmakoti nurkan takana

Mikäli edellä mainitut eivät haasta sisustustasi vielä tarpeeksi, on tässä se vihollisista kavalin. Uusi koti. Kun ensi vuonna saamme avaimet unelmiemme kotiin, toivon tietysti voivani hankkia juuri sinne sopivia huonekaluja ja esineitä. Nyt ei siis ole oikeasti enää kovin järkevää suunnata sisustusostoksille. Odottavan aika on pitkä, mutta kuten elämäntaparemontissakin, on myös tässä asiassa oltava riittävästi itsekuria. Viikko kyllä menee sujuvasti ilman kahviherkkua, mutta mitä tulee sisustamiseen, taidan palata postauksen edelliseen kohtaan ja avata Ompun seuraavilla päiväunilla tieni Ikean verkkokauppaan. Puolessa tunnissa kun ei onneksi ehdi tämäkään sisustushullu ihan koko kuukausibudjettia tuhlata. Ostoskorin ollessa täynnä, alkaakin sylissä tietysti nälkäisen pikkutytön kitinä ja laitan selaimen nopeasti kiinni. Ehkä ensi kerralla sitten.

ERILAINEN SYKSY

Ilma on raikasta hengittää ja kesän valo on poissa. Lämpimän tai kylmän kesän jälkeen syksy on aina ollut yhtä tervetullut. Viimeistään elokuun lopulla ostan aina uuden kalenterin, joka täyttyy nopeasti erilaisista merkinnöistä, tehtävälistoista ja deadlineistä. Ala-asteella syksyn kohokohta oli uuden repun valinta ja nyt vanhempanakin on siinä aina ollut jotain erityistä taikaa. Reppua en kyllä ole vuosiin ostanut, mutta se syksy, tiedäthän. Kävelylenkki ystävän tai perheen kanssa hämärtyvässä illassa ja siihen päälle kuppi kuumaa. Onko sen parempaa, kysyn vaan? 

Tänä syksynä en ostanut kalenteria, en merkinnyt tulevia tapahtumia. Tämä syksy on erilainen. Ei ole pakollisia päivämääriä, ei työn asettamia haasteita. On vain pieni ihminen tuhisemassa vaunuissa, leikkimässä lattialla, hymyilemässä aamusta iltaan ja kasvattamassa meistä kahdesta vanhempia. On arki, joka alkaa seitsemältä niin maanantaina kuin lauantainakin, väsymystä, hampaiden kiristelyä ja turhautumista. Mutta niin äärettömän paljon enemmän iloa, naurua, rakkautta ja onnea. Onnea omasta pienestä tytöstä, joka aina sinut nähdessään hymyilee. Joka pitää sinua kädestä nukahtaessaan ja joka niin suunnattomasti innostuu aina uuden taidon oppiessaan. 

Vauva-arjen lisäksi tähän syksyyn kuuluvat ensimmäiset askeleet uuden kodin suunnittelussa sekä ryhtiliike tämän äidin hyvinvoinnissa. Taloprojekti etenee hitaasti, hyvinvointi hieman nopeammin. Mikä fiilis kun on päässyt pitkästä aikaa taas treenaamisen makuun ja ruokavaliokin on kesän jäljiltä siistiytynyt siinä samalla. En tiedä vielä, mitä tulevat syksyt tuovat meille tullessaan, mutta nyt aion ainakin nauttia tästä tavallisen taivaallisesta arjesta.

IDEOITA PIENEN TYTÖN KASTELAHJAKSI

Ristiäiset tai nimiäiset ovat varmasti yksi elämän tärkeimmistä kohokohdista. Pieni ihmisen alku ei ole enää pelkästään vauva, vaavi, nuppu, nöppönen tai miksi ikinä häntä onkaan kutsuttu. Pieni saa nimen, jota kantaa koko loppuelämänsä ajan. Meidän tyttäremme ristiäisistä on vierähtänyt aikaa jo tovi, mutta ajattelin esitellä teille muutaman lahjan, joita hän sai tuona lämpimänä kesäkuun juhlapäivänä. Kummit, isovanhemmat ja muut läheisemme muistivat pientä tyttöämme ihanilla lahjoilla ja ajattelin, että näistä voisi olla muillekin apua ideointiin, mikäli kastelahjan pohdinta on ajankohtainen.

GEORG JENSEN Miniphant -säästölipas

Tämä suloinen säästölipas kerää ylimääräiset kolikot talteen pienokaisen tilipussia kartuttamaan. Säästölippaan ulkonäkö miellyttää myös äidin sisustussilmää ja tämä onkin kiva laittaa lastenhuoneeseen näkyvälle paikalle esille. Näitä saa esimerkiksi Stockmannilta ja Finnish Design Shopista.

ENSIKENGÄT

Meidän Omppu sai isovanhemmiltaan lahjaksi isänsä ensimmäiset kengät. Mikä ihana jatkumo sukupolvelta toiselle. Me olemme ostaneet itse myös tänä kesänä ristiäislahjaksi pienelle tyttövauvalle suloiset vaaleanpunaiset Converset ja näitä ensitossuja löytyy niin laaja valikoima esimerkiksi Zalandolta, että tekisi mieli kotiuttaa niistä vielä omalle tytöllekin useammat kuin yhdet.

KALEVALA KORU Siivet -riipus

"Siipien suojassa on turvallista kulkea. Lapselle enkelin siipien suojelu on erityisen tärkeää. Pienokaiselle koru toivottaa hyvää matkaa sekä muistuttaa aina, kuinka ainutlaatuinen hän on. Siipien voima kannattelee elämän kaikissa vaiheissa. Iloissa, suruissa ja elämän suurissa muutoksissa Siivet-sarjan herkät korut antavat turvaa ja onnea." (Kalevala Koru)

Tähän ei varmastikaan tarvitse lisätä mitään. Niin kaunis ajatus ja saa ainakin tämän äidin silmäkulmat kostumaan. Näitä hopeisia riipuksia on saatavilla kahdessa eri mitassa (38m ja 45cm), joten Siivet voivat kulkea tyttären lisäksi myös esimerkiksi äidin kaulassa.

KASTEHELMET

Kauniit valkoiset helmet ovat myös ihana muisto kastepäivästä. Helmet ovat Piramin aitoja makeanveden helmiä ja mukana tulevan jatkopalan avulla helminauhan saa pidennettyä aina kantajalleen sopivaksi. Niin niistä on iloa myös lapsen kasvaessa aikuiseksi. Kastelahjana saadut helmet voivat olla mukana elämän muissakin tärkeissä juhlapäivissä ja itse ainakin liikutun jälleen ajatuksesta, että nämä puetaan päälle myös esimerkiksi hääpäivänä joskus tulevaisuudessa. Tätä samaa helminauhaa on saatavilla myös rannekoruna.

VAUVAKIRJA 

Lapsen syntymän jälkeen tulee omaa vauvakirjaa selailtua varmasti useammin kuin koskaan aikaisemmin elämässä. Sen kulmat ovat ehkä jo hieman rypistyneet ja väri ei ole enää niin raikas kuin 30 vuotta sitten, mutta sisältö sitäkin arvokkaampi. Milloin minulle puhkesivatkaan hampaat, mikä oli se ensimmäinen sana ja koska nousin ensimmäisen kerran seisomaan tukea vasten. Vauvakirjaan on ihana tallettaa muistot ja tärkeät kohokohdat ainakin ensimmäisen elinvuoden ajalta ja antaa kirja sitten taas perinteen mukaan eteenpäin, mikäli esikoisemme joskus elämässään tulee äidiksi. Ja toki hän saa sen muutenkin <3 

KOHTI UUTTA UNELMAA

Pitkään mielessä ja haaveissa kytenyt ajatus oman blogin perustamisesta on vihdoin saanut tuulta alleen. Kirjoittaminen on aina ollut itselleni SE juttu ja nyt äitiyslomalla oli aika siirtyä haaveilusta toteutuksen pariin. Äitiyslomalla sitä aikaa kun tunnetusti on niin ruhtinaalisesti, varsinkin jos kotosalla elävä viiden kuukauden ikäinen pieni ihminen nukkuu päiväunia puoli tuntia kerrallaan. Tuo päiväuniasia onkin varsin mielenkiintoinen, mutta se vaatineekin jo sitten ihan oman postauksensa, joten ei mennä siihen vielä tässä sen enempää. Joka tapauksessa äitiysloman tuoma vapaus, se kuuluisa oravanpyörästä irrottautuminen sai minutkin antamaan toivomalleni luovuudelle tilaa ja aika vain tuntui nyt olevan oikea. Siis lämpimästi tervetuloa.

Blogin takana hääräilee kolmenkympin rajapyykin tänä vuonna ylittänyt Tea, nainen parhaassa iässä, vaimo sekä uusimpana tittelinään äiti. Tuo viimeinen tietysti tällä hetkellä se tärkein. Avioliittokin toki on aivan kelpo juttu (lue: mahtava), mutta luultavasti näiden niin ihanien imetyshormonien vuoksi, äitiys kaartaa tässä aika-ajossa hieman edelle. Avioliiton satamaan olemme mieheni kanssa purjehtineet viime vuonna ja sitä ennen yhteistä eloa meille oli kertynyt viisi onnen täyttämää vuotta. Viimeistään tämän vauvavuoden jälkeen toivon oikeanlaisen balanssin löytyvän toivottavasti myös parisuhteen ja vanhemmuuden välille.

Rakkaan perheeni lisäksi arkeani värittävät suunnaton intohimo sisustamiseen sekä tasapainoilu turhan tutuksi tulleen herkkuhimon ja maanantaisin alkavan elämäntaparemontin välillä. Tällä hetkellä elämäntapaosiossa on käynnissä kuuden viikon mittainen pienryhmävalmennus ja tavoitteena on sen jälkeen hypätä mieheni matkaan kuntosalille, sitä kuuluisaa unelmavartaloa ja tietysti parisuhdeaikaakin metsästämään. Sisustamisen saralla tämän hetken kova sana on sisustusblogit ja -lehdet, sillä ensi vuonna näihin aikoihin valmistuu meille ihana uusi koti enkä oikein malttaisi odottaa, että saan kantaa uuden karheat Artekit loppuelämämme ovesta sisään. Sitä ennen täytyisi kyllä laittaa muutama rivi lottoa vetämään tai vaihtaa Artek-unelma kotiäidin budjetille sopivammaksi. Niin tai näin, toivon vuoden kuluvan taloprojektin tiimoilta vauhdilla. Tuhisevan pienen käärön vierellä toivoisin taas ajan melkein jopa pysähtyvän. 

Vauva-arjen, sisustamisen sekä liikunnan ilon (ja jopa ajoittaisen inhon) lisäksi blogini aihepiirit voivat seilata laidasta laitaan aina elämän kohokohdista parantumattomaan käsilaukkukuumeeseen. Olisin kiitollinen, mikäli käydessäsi jättäisit jälkeesi kommentin ja halutessasi toiveita, kysymyksiä tai ajatuksia blogiini liittyen.